torstai 4. huhtikuuta 2013

Sokcho

Kaksi viikkoa sitten oltiin Sokchossa, kyseessä on itärannikolla sijaitseva kansallispuisto ja "kalastajakaupunki". Luulin että kaupunki olisi perinteisen pieni mutta kyseessä olikin melko suuri kaupunki ja paljon kauppoja ynm. Paikka on lähellä Venäjän ja P.korean rajaa. Sieltä pääsee mm. lautalla venäjälle ja siitä sitten train siberialla vaikka Suomeen asti. Ennen paikalliset järjestivät retkiä myös P.korean puolelle, mutta ei enään koska 2008 P.korealaiset ampuivat turistin kyseisellä retkellä.


Kansallispuistossa haikkasimme lähes kilometrin korkuiselle vuorelle, joka oli ylhäältä pelkkää kiveä. Näytti lähes lavastukselta. Olin vielä vähän flunssassa joten haikkaaminen tuntui melko rankalata, mutta oli sen arvoista. Matkalla näkee kaiken maailman temppeleitä ja budha meininkejä. Kansallispuistossa piti myös olla vesiputouksia, mutta se oli kyllä ihan kusetus. Haikkasimme uudestaan melko ylös toivoen, että näkisimme isoimman vesiputouksen, joka olikin vain pieni puro. Kevät oli vasta alussa, joten osa puistosta oli myös suljettu. Siellä on vielä koreampiakin huippuja.

 
Sokchossa on myös muutama biitsi ja yhdellä pystyy surffaamaankin jos kelit on kohillaan. Suosittelen majoittautumista  The House Hotelliin, paras hostelli missä oon ikinä ollu, saa vähän aamupalaa ja kahvia, äärettömän mukava isäntä, hostelli on siisti sisältä ja ulkoa, puhtaat pyyhket lakanat ynm, eikä maksa juuri mitään (15e yö). Propsit siitä!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti